25 Hei 2010
Moikka. onpas ollut helteistä ja todella kuumaa. Ei ole ollut yhtään hauskaa näillä keleillä, ainut mikä on helpottanut on se, että on päässt uimaan, kaikki missä on ollut vain vettä on kelvannut minulle..:) tuo ns.
“pikkuvelini” on ihan uimataidton jos haen keppiä tai vastaavaa vedestä niin se odottaa minua rannalla ja yrittää siellä viedä lelun pois minulta..nyt kuitenkin on viileämpää niin aitauksessa on helpompi olla kun ei aurinko paista kokoajan sinne..:) pitänee alkaa taas tokoileen pienen tauon jälkeen niin ainakin emäntä ja isäntä puhuivat ja suunnitelivat minun pään menoksi…olenhan riiseni ja ei minua aina huuvita tokoilla ja totella..:)
02 Kes 2010
jeps pakko pitkästä aikaa kirjoittaa kun nyt joudan..on mahtavaa kun on tullut kesä uimassa on tullut käytyä monta kertaa ja kivaa on ollut, kun on toi “pikkuvelikin” olemassa vaikka välillä menee hermot sen kanssa..metsässä on tulee juostua paljon ja samalla myös käyn uimassa, yritän myös opettaa tuolle blacille uimista mutta melko räpiköintiä se on vielä..kiva on juosta myös kilpaa balckin kanssa kun on siitä jo vastusta mutta edelleen pärjään sille ja tulen pärjään aina..:) noi isäntä ja emäntä raakensivat meille ulos 10m *10m ulkoilu alueen jossa saadaan olla vapaasti niin ei tarvi enää köyden jatkona olla..:) tuossa pari viikkoa sitten oli minulla juoksu ja isäntä väki jätti mut yksin sisälle ja blacki pääsi ulos niin mähän päätin että en oo yksin päivää sisällä, niinpä löysin reitin ulos nimittäin tuuletus ikkunasta, olihan se aika kapea ja pieni ulos käynti mutta pääsin..:) sen jälkeen ei oo mua enää teljetty yksin sisälle..mutta nyt meen taas juokseen vapaana ulos..hyvää kesän jatkoa ja kaunista ja aurinkoista kesää kaikille ystäville..terveisin:pinkki ja black…ainiin blackiltä poistettiin muutama päivä sitten punkki oli jo suhteellisen iso ennenkuin emäntä huomas sen..mutta loppu hyvin..moikka!!!
12 Jou 2009
Taas on menty ettei ole ehtinyt kertoilla kuulumisia, tuossa pari päivää sitten alkoi juoksu, nyt sitte on ukot sekaisin täällä pohjanmaalla. Ulkoiltu on tosi paljon mamman ja paapan kanssa, kivaa on ollut, saisi tulla tuota lunta nyt jo pikku hiljaa..Meille tulee toinen koira musta suursnautseri uros 27.12 8-viikon ikäinen täytyy laittaa se heti ojennukseen jotta tietää että MÄ määrään täällä heh..:) Mutta joo muuten menee ihan hyvin tassu on parantunut ja mahataudista parannuttu eli elämä hymyilee..Toivotan kaikille tasapuolisesti hyvää ja rauhallista Joulua ja onnellista uuttavuotta 2010.
TERVEISIN: PINKKI
06 Mar 2009
3 viikkoa oli mulla jalka paketissa kun tassu repesi rovaniemellä johonkin terävään, en tiedä mutta ainakin isäntä väestä näytti tosi pahalle se, ja sitte tikkaamaan se ranualle, ja sehän ei onnistunut viikonpäästä uudestaan kauhavalla tikattiin ja sit se parani, nyt tahtoisi vaan ulos kokoajan mutta toi isäntäväki ei jaksa kokoajan kun ei mulle riitä se 3tuntia ulkoilua..:) ja nyt tulee ensi lumi ja oon ihan sekaisin tää on siistiä ja aika uutta mulle vaikka oon yhden talven jo nähnyt mutta nyt tahtoo vaan ulos leikkiin lumeen..tää on tosi hauskaa…kai musta kuviakin tulee tänne taas kun joudan laittaan mut nyt lähen lenkille muiden kauhavalaisten kiusaksi..:)
01 Syy 2009
Mun mielestä tuo kukka tai mikä lie viherpuska oli ruma, eikä sopinut sisustukseen!
30 Elo 2009
taas on menty ettei ole ehtinyt kirjoittaa blogiin mitään kun nuo mamma ja pappa ovat kokoajan menossa, ei yhtään ehdi levähtää..kesä on mennyt kivasti, on uitu, käyty kalassa ja marjoja poimimassa. sain maistaa ensimmäisen kerran eläissäni mustikoita ja vadelmia metsässä ja olihan ne hyviä, välillä söin jopa mamman ja paapan sankosta..vuosikin tuli täyteen 18.8 eli niitä juhlittiin hillitysti mutta jotain pieniä herkkuja sain..sit noi mamma ja pappa pakotti mut parturiin kun muka näytin joltain peikolta..:) eli hyvää syksyä nyt toivotan kaikille jotka käy lukemassa mun blogia..

23 Hei 2009
Hyvää lihastreeniä Pinkille, korkeus n.5metriä ja sitä sitten ylös ja alas, sitä ennen leikkittiin 2 saksanseisoja uroksen ja dalmatialaisen kanssa pitkään, välillä vedessä karkuun uiden kun eivät siellä pysyneet perässä. Kiusasivat minua kunnolla kun olen tyttö. Mutta en luovuttanut jäivät ukot nuolemaan rannalle tassujaan..:) olen alkanut vähän jo kunnioittamaan enemmän perhettäni varsinkin emäntääni, se on helppoa kun saa aina napuja siltä..mutta tuskin koskaan haluan olla kunnolla koska on hauskaa mennä ja tehdä omia asioita vaikka ei aina saisi..:) jatkanpas unia nyt vanhempien sängyssä jonka taas valtasin tällä “pienellä” egollani..:)

23 Hei 2009
Kalassa tuli oltua jeppualla perheeni kanssa, sie
llä oli mukavaa ja rentouttavaa olla mutta pehmeää petiä ei perheeni ottanut minulle mukaan..:( Näytin kuinka osaan olla kiltti vieraille ihmisille metsässä jossa oli kukitenkin aika pimeää osan aikaa yöstä, näyttelin olevani kuin joku aikuinen riiseni..:) siellä oli niitä ihan outoja kalastajia, joista osa oli juovuksissa siinä ihmisten idioottimaisessa tilassa..heitänkin kohtaan käyttäydyin kunnolla vaikka vihaan juovuksissa olevia eniten tässä maailmassa..se yksi juovuksissa oleva kertoi jotain että tietää snautsereista jotain kun sillä oli itselläkin keskari..noh joskus aamuyöllä puol viiden aikaan isäntäni sai sitten lohen ylös, sehän laittoi minuun vipinää siitä hiekka pediltä..sitten aamulla kun kotiin lähtö koitti olin onnellinen kun tiesin pääseväni nukkumaan omalle pedille, nukuin vuorokauden, en noussut muuta kuin syömään ja pakollisille pissareissuille…nyt olen sitten hyvin levähtänyt ja nukkunut joten tänään voisi tuo perheeni lähteä juoksuttamaan minua ja käyttämään vaikka uimassa kun kalassa ollessa ei voinut uida kun se on sellainen pieni hiekka monttu vain niin kalat säikkyisivät sitten siellä…mutta tänään kohti uusia haasteita lähtee tämä tyttö..:)
30 Kes 2009
Herättiin taas uuteen aamuun. Pinkillä oli juoksu tuossa jonkin aika sitten ja sen aikana tapahtui jotain ihmeellistä, aivan niinkuin pinkki olisi syönyt jonkun ikuisuus rauhalisuus pillerin. Hihna käyttäytyminen on parantunut aivan älyttömän paljon pinkillä, ja sitä tottelevaisuuttakin on alkanut löytymään, mutta kyllä siellä on kuitenkin sitä riiseniä vielä tosi paljon varsinkin kun on vapaana juoksemassa, mukavaa on leikkiä mutta sitten yhtäkkiä flipataan, ja ei nähdä eikä kuulla mitään…:) Pinkki on kasvanut nyt siihen oikeaan säkään eli 65cm, mutta massaa puuttuu vielä tosi paljon, ja juoksu aika veroitti jonkin verran painoa tai ainakin se näyttää siltä, nyt eilen puntari näytti 31kg. “teini-ikäinen” tullut pinkistä.. Mutta se mikä on todella hienoa nähdä pinkistä on sen oma aktiivisuus, Olimme kalassa viikonloppuna jeppoassa lohimontuilla, tietenkin siellä oli muitakin kalassa, pinkki kulki siellä muiden jaloissa ja oli kiltisti, mutta sitten eräs poika meni tekemään makkara tikkuja ja tuli sieltä metsästä kepit kädessä, senhän tietää miten siinä kävi kun pinkki oli irti ja huomasi sen, ei muuta kuin kohti ja hirveä haukunta päälle, kuvitteli uhaksi sen, noh poikahan ei tajunnut olla liikkumatta ja oli lähdössä liikenteeseen niin juuri silloin meidän mamma ehti huutaa pinkille että ei ja jotain muuta se huusi, samoin myös iskä huusi, mamma juoksi ja otti pinkistä kiinni, ennenkuin tapahtui jotain isompaa..Eli kyllä löytyy omatoimisuutta ja suolejua perhettä kohden..
Ja sitten vielä siitä uskollisuudesta omaa perhettä kohden, ei voisi olla ihanampaa koiraa kuin riiseni, on niin rakastava koira vaikka välillä on aivot narikassa mutta silti aina suojelee ja rakastaa kaikella tavalla perhettään, ja lapsirakkudesta puhumattakaan, meidän eeli voi tehdä mitä vaan eikä pinkki siitä välitä, ja kahdestaan tekevät kaikkea kiusaa iskälle ja mammalle, sitten kumpikin hölmistyneenä katsoo meitä, että ei kait haittaa…:) Sellaista täällä, nyt jää taas pinkki kotia kun muut lähtevät töihin ja opiskeleen. Jos vaikka illalla pääsisi uimaan kun nämä helteet verottaa niin paljon voimia meidän ihanalta karvaturri porolta..